keskiviikko 25. joulukuuta 2013

joujoujoulua

Terve taas pitkästä aikaa purrr. Viimeset viikot koulussa oli superstressaavia ja luulen että koko loma meneekin toipumiseen ennen kun uus taas alkaa hahah. Viimepäivät on kulunu vaan kotona, äidin kanssa vietettiin joulu kotona, vaikka Levi olis kyllä houkutellu myöskin. Ens vuonna toivottavasti sitten. 
En oo ikinä ollu oikeen mikään super jouluihminen, paitsi lapsena tietysti kun sai leluja, mutta ajan mittaa se innostus on lähteny pois. Kaupat täynnä joulutavaraa alkaa vaan ahdistaa, joulu vaan ei oo mulle niin tärkee. Parasta on ehkä kotona peiton alla hengailu ja kynttilänvalo, mutta muusta en välitä. En käyny kaupoissa ostamassa yhtäkään joululahjaa ja ne harvat mitkä annoin niin tein mieluummin omin kätösin. Toivon myös mieluummin käytännöllisiä juttuja, tänävuonna sain mamalta lautassetin ja viimevuonna sista ja Krisse oli hankkinu mulle makeet kengät, jotka on ollu superkovassa käytössä! Ainakin kulutusjuhlaa vältetty yhden ihmisen osalta :)
Tältä tuun näyttään tammikuussa kun oon syöny jo nyt niin paljon ja salijäsenyyskin loppuu kuun lopussa!
Jokatapauksessa nauttikaa te muut joulusta jos sitä tykkäätte viettää ja rentouttavaa lomaa kaikille! <3 p="">
xx Vergi


perjantai 13. joulukuuta 2013

in this jungle you can't run 'cause what I got for you I promise it's a killer


 harvahammas

toiselta nimeltä tukkajumala

Halloooo, täällä mä koneen ääressä kun muut ikätoverit huitelee ties missä bilettämässä. Ihan hyvää rauhottumista kyllä vaihteeks pakko myöntää, kun viimeviikonloppukin tuntu menevän aika sumeissa merkeissä vaikka siihen kuulu vaan perjantai Puumassa hahah :D Mutta nyt oon päättäny hetkeks vähän rajottaa, ettei lähe meno ihan hanskasta. Kyllä perjantai menee hyvin salilla ja kebabilla, tukee hyvin toisiaan haha. 
Enää viikko koulua, ens viikolla neljä koetta ja yhtään kirjaakaan en oo vielä avannu. Vielä pitää jaksaa lopputsemit ja sitten unta seuraavat kaks lomaviikkoo…:D
Nauttikaa viikonlopusta ja vaikka vaan levätkää kuten meitsi ;)
xx Vergi

lauantai 7. joulukuuta 2013

like stupid Adam and Eve they found their love in a tree

(paita H&M, hame Cool Cat)
Täällä minä taas. Eilen juhlittiin ihanan Krissen pääsyä ylioppilaaksi! Oli kyllä hyvät pirskeet kiitos pulu;) Illalla päädyttiinki sitten taas vanhaan hyvään tuttuun Puumaan…:D no nuoruuttahan tässä eletään niin mikäs siinä.
Kaikilla tuntuu olevan jotain sanottavaa eilisestä mellakasta, joten ny tulee sit täältäkin suunnasta vaikka kaikki on jo ihan kyllästyneitä. Mitä enemmistö aattelee on että voi jumalauta mitä juntteja, pitääkö hajottaa ikkunoita ja polttaa Suomen lippua yms vastaavaa. Oon samaa mieltä siinä ja on totta että osa oli siellä muuten vaan riehumassa, mutta on siinä muutakin taustalla minkä takia tollaseen osallistutaan. Kuten nuorisotyöttömyys ja verorahojen käyttö. Eilen jo keskusteltiin tästä pariin otteseen ja hyvä kaveri joka oli itekin paikalla niin sano että mieluummin tekee asialle jotain eikä istu kotona valittamassa miten kaikki on huonosti. Munkin mielestä julkisten paikkojen paskominen ja muu on turhaa, sehän vasta niitä verorahoja säästääkin wait what…Ja eilenkin kaupunki oli täynnä skinejä kun sinne illalla meni ja useet hakee vaan tappelua mikä on kanssa niin turhaa perseilyä, herätkää ny jo.
Etenkin veteraaneille itsenäisyyspäivän vastaanotto on todella tärkeä tapahtuma ja sitä pitäis mun mielestä kunnioittaa, ilman heitä ei oltais välttämättä nyt tässä. Oon sitä mieltä että jos kannattaa jotain aatetta niin good for you, mutta samalla ottakaa vastuu teoistanne.
Ja tää on vaan mun mielipide.
Toivottavasti vietitte ihanaa itsenäisyyspäivää kaikki ja nautitte vapaapäivästä kukin tyylillänne, me ainakin…hahhah. Tänään olis tiedossa vielä parit jatkot, joissa käyn moikkaamassa ja pari muutakin tapahtumaa, saa nähdä minne tänä iltana keritään. Nauttikaa viikonlopusta kaikki!
xx Vergi

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

miss sheriff



Eilen oli vähän meininkii Vilman naamias-synttäreiden muodossa! Tein taas samat mitä aina ennenkin kun meen bilettään eli valitsen asun samana iltana n. tuntia ennen juhlien alkua hahah. Joten päädyin sitten sheriffiks, asuun kuulu oikein chapsit ja raippakin! Siis hapsulliset housujen nahkasuojat :D thanks to maman heppatyttönuoruudelle.
Lauantai menikin Espoossa mummilla vähän sukuloimassa, tuli taas nähtyä stadin mummot samalla kertaa kaikki :) Hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa, mikäs siinä! Nyt vähän näytettä eilisestä webkameran avustamana, kamera vieläkin rikki ja luulen että ostan uuden vasta joulun jälkeen alennusmyynneistä. Enjoy!


xx sheriffVergi

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

wild for the night fuck being polite


Koulu painaa, autokoulu painaa, niin paljon hommaa kohta kaikki kaatuu päälle. Onneks kohta viikonloppu ja tiedossa unta. 

xx Vergi

tiistai 26. marraskuuta 2013

what a wicked games you play to make me feel this way


Voi vittu. Se on ensimmäinen ajatus joka tulee mieleen. Viime ajat on ollu aika perseilyä puoleen ja toiseen oikeestaa siitä asti kun erosin. Luin tossa vähän aika sitten Tuulin blogia ja aloin itekkin miettiin paljon asioita. Esim just sitä miten kusipäät löytää aina itelleen mukavan kumppanin ja sitten kohtelee sitä kun roskaa. Miksei kusipäät ikinä löydä toisiaan ja elä onnellisina loppuun asti?
Mua vaan niin kyllästyttää. Oon ihan poikki jatkuvasta riitelystä ja sopimisesta ja kappas parin päivän päästä on tullu joku uus syy riidellä vaikka viimeks just sovittiin, että kaikki on hyvin näin. Kysyn vaan että mitä vittua herra.
Oon aina ollu arka ihminen ja siihen on aina kestäny kauan, että ylipäätään luotan ihmisiin mutta sitten kun luotan niin oon huomannu, että saan läheisiä ja tärkeitä ystäviä. Joita on kyllä tällä hetkellä rehellisesti vaan muutama. Kaverit on sitten eri asia, niitähän tulee aina ovista ja ikkunoista.
No mites sitten kun joku saa sut täysin sirpaleiks? Tadaaa eihän siitä mitään hyvää seuraa.

Musta tuntuu että oon liian kiltti ihminen. Oon aina suostunu tapaamaan uudestaan ja sopimaan vaikka eka oon saanu vitusti paskaa niskaani. Ja kun oon vihdoin päästäny itteni siihen pisteeseen, että vihdoin luotan toiseen ihmiseen ja tunnen oloni hyväks ja luonnolliseks jonkun seurassa, niin sit sulle sanotaan että hirtä ittes. Hyvä mielihän siitä tulee. Kai muistat tän?
Mun mielestä ei oo järkee olla parisuhteessa jos ei voi luottaa mihinkään mitä kumppani tekee. Ja niin mulle loppujen lopuks tehtiin. Tunsin ite olevani hyvässä parisuhteessa, mutta yhtäkkiä muhun ei voinutkaan luottaa ollenkaan. Ainiin kyllähän siellä Saksan landella oli paljon niitä eläkeläispappoja ties mitä, vaikka mitä sutinaahan siellä olis voinu syntyä.

En jaksa miettiä mitään oikeesti enää, mun pää on ihan tyhjä. Kaikki aika menee kouluun ja autokouluun ja sitten oon huono ihminen enkä välitä, kun meen himaan tai salille enkä lähe minnekkään koska oon ihan poikki.
En puhu mun asioista hirveesti ihmisille, muutamille joo ja ne kyllä tietää mikä mua ärsyttää. En nimittäin halua että ihmiset ajattelee mun olevan joku ihmissuhteista valittava kakara. Pakko vaan purkaa jonnekkin.
Kiitos ja anteeksi, olkoo tää nyt viimenen raivopostaus vähään aikaan.


xx Vergi

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

you think I'm crazy, well that's not fair


Pahoittelen jo etukäteen megasumeista kuvista, sillä kamera on vieläkin Budapestin reissun jäljiltä rikki ja korjaaminen luultavasti on yhtä kallista kun uusi kamera, joten oonkin jo silmäilly vähän uusia kameroita, mutten vielä päättänyt mikä olis paras. Joten kuvat on siis otettu kännykällä (go Nokia c-7!)
 Timanttitunneli 4mm
 Pinkki kaari 5mm, läpinäkyvä kaari 2mm, sininen kaari 6-7mm ja lila piikki 3mm.

Sain 18v synttärilahjaksi siskolta metallisen timanttitunnelin (ihanaaa) ja nyt vihdoin sain laitettua sen korvaan. Venytyksiä on ollu vasemmassa korvassa n 8-luokalta asti aina vaihtelevasti. Melkein koko yläasteen lopun mulla tais olla ylhäällä olevassa kuvassa oleva pinkki kaari korvassa, mutta kun menin amikseen opiskeleen kokiks, niin otin sen etukäteen hygieniasyistä pois. Myöhemmin kuitenkin huomasin ettei kaikkialla koruista olla niin tarkkoja, mutta otin korun taas pois Hollantiin muuttaessa, koska meitä peloteltiin kauhukuvilla ettei mitään koruja saa käyttää siellä keittiössä hahah :D Ja on se oikeesti tottakin, mutta ei kuitenkaan kaikkialla. Seuraavat vaiheet menikin niin että muutto Suomeen, työssäoppiminen, muutto Saksaan. Ei koruja taaskaan.
Mutta nyt tuli taas sen aika! Vihdoin :)
Mitä mieltä ootte? Ja kummat on enemmän teidän mieleen, vähän blingimpi tunneli vai värilliset?  Mielipiteitä! :)
xx Vergi
Ps. Rakastan myös Jalmaria < 3

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

think of all the ways, momentary phase



Terve t: meikitön Vergi. Koko viikonloppu on menny vaan himassa oleillessa, viikolla ja viel perjantainakin oli juhlakuume, mutta kukaan ei lähteny messiin niin jäin itekkin sitten vaan rentoutuun kotiin. Ja teki kyllä hyvää! Oon ylpee itsestäni kun sain kaikki koulujutut hoidettua ensviikkoo varten ja nyt en joudu viikolla stressaamaan niin paljon :) Äidinkielen essee ja mielipidekirjoitus, sekä englannin kotiaine hoidettu hell yeah! Kyllä sitä vieläkin tekemistä riittää, kaks kirjaa lukematta ja niistä aineet, mutta niille riittää aikaa myöhemminkin…
Ens viikolla taas autokoulua jee! Alotin siis viime maanantaina Hervannan liikennekoulussa ja oon tykänny, sopivan rento paikka mulle, tykkään. Saa nähdä mitä mieltä oon tiistain jälkeen kun oon ensimmäistä kertaa liikenteessä…:D Lisäks saan tarjouksella harjotteluvaiheen ilmatteeks eli alennusta 200e! ;) Hervannan liikennekoulun sivuille pääset tästä !
Armin Van Buuren tulee Suomeen helmikuussa ja mulla on kauhee halu sinne, mutta kukaan ei vielä oo lähössä seuraks ): Ikävä hollantilaista bilemeininkiä!
Muuten viikonloppu on sujunu rauhallisissa (yllätys kun oon ollu vaan kotona haha) merkeissä, edes salille en oo nyt mennyt, mutta huomenna ajattelin herätä ajoissa ja mennä ennen koulua salille. Nyt kun koulujututkin on hoidettu voisin ensimmäistä kertaa astua ulos täältä mun luolasta ja mennä haukkaan vähän happee ja lopuks vielä siivoilla huonetta kirpparipöytää varten!
Ps. Hiuksia värjätty torstaina ;)

Toivotavasti teillä on ollu hyvä viikonloppu ja rentoo sunnuntaita! xx Vergi

lauantai 16. marraskuuta 2013

you better work bitch

Nyt vähän sporttipostausta! Kuvien laatu on huono, koska kaikki on netistä (weheartit), haettu mm. nimillä fitness, streching, nike ja sport.
Päätin ettiä vähän kuvia millä saisin omaa sporttimotivaatiota vielä nostettua lisää. Käyn tällähetkellä easyfit Koikkarissa ja voin sanoo että se on hyvä sali. Lähellä koulua eli pääsen aina koulun jälkeen suoraan enkä ehi laiskistua hahah. Siellä käy kaikenlaista porukkaa painonnostajista vanhempiin ihmisiin. Halusin aloittaa salilla käymisen, koska en oo liikkunu kunnolla yli vuoteen, no Hollannissa pyöräilin työpäivinä 10km, mutta muuten en mitään. Ja tiedän että kun oon laittanu rahani johonkin niin haluan hyödyntää ne ;) Easyfit oli siihen aikaan kun ostin jäsenyyden eli n. kolme viikkoo sitten 29,95kk grouponin tarjouksella. 


 Haluisin eniten kehittää vatsalihaksia, senkin takia että mulla on lapsena ollu paljon selkäongelmia ja jo sillon sain fysioterapeutilta fysiikkaohjeet joissa piti tehdä vatsoja jotta kehon kannatus vahvistuu. Joten koen sen tarpeelliseks ihan terveydellisestäkin syystä ja eihän ulkonäöstäkään ikinä haittaa ole!
Ennen kun muutin Hollantiin harrastin tanssia aktiivisesti ja siellä kehitty kordinaatio ja notkeus. Nyt haluaisin taas tulla notkeammaksi etten aina olis ihan jumissa. Ja ikävöin tanssiakin, se on niin rentouttavaa!


Toinen mitä haluaisin kehittää on kädet, koska joudun töissä kantamaan niin paljon painavia laatikoita ja työvälineitä. Ja keittiössä pitää pärjätä miehille! Ja rakastan salilaitteita, koska vihaan punnertamista.
Yleensä teen salilla siis käsitreeniä ja vatsoja, sekä pakaroita koska hyvässä pyllyssä ei oo mitään vikaa hahah:D Mutta mun treenaaminen on vielä kesken ja yritän kovasti löytää aina aikaa ja intoa salille, koska ilman hikoilua ei saa tuloksia.
En oo mikään hirvee sporttimimmi, en tarkkaile mun ruokavalioo ollenkaan ja elämäntavatkin vois joskus olla vähän terveellisemmät, cheers! Mutta tiedän vaan mitä haluan ja nyt kun elämä on muutenkin vähän sekavaa ja stressaavaa joka suunnasta, kuntosali on mulle se keino paeta sitä. + koska en omista ajokorttia (autokoulussa silti jo!) niin pyöräilen joka päivä kouluun ja kaupungille jos sinne on jotain asiaa. Saa vaan nähdä miten käy sitten kun tulee lunta, oonko reipas heräämään niin aikasin että ehtisin kävellen kouluun vai päädynkö aina meneen autolla...




xx Vergi

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

you were old school, I was on the new sh*t

 Eilen oli pitkästä aikaa vähän bilemeininkiä luvassa. Lauantaina kävin nauttimassa supertulista kiinalaista nam (i loooove chineseee) ja illalla suuntana olikin Mallashovi, kansainvälistä seuraa ja pari tequilaa…toimiva yhdistelmä! Tarkotuksena oli siis suunnata Tivoliin Idan kanssa kun se hömelö pääsi töistä.
 Tivoliinhan sitä lopulta päädyttiin uusien tequiloiden luokse! Viimeks olin ollu klubbaamassa syyslomalla, eli yökerhoissa ei ollu tultu oltua piiiitkään aikaan. Joten kaikki ilo irti tottakai! ;D Tuli nähtyä kavereita ja mulla oli kyllä hauskaa pitkästä aikaa, tuli varmaan kyllä tarpeesenkin...
Lopuks ehkä aika nolo paljastus…kävelen aina baareista himaan, oli ulkona sit -25 astetta pakkasta tai satais vettä. Asun kuitenkin niin lähellä ja en ikinä lähe baarista siinä kunnossa etten pystyis kävelemään. No kotimatka suju oikein hyvin, selvisin himaan ja laitoin oikein takalukotkin vielä päälle ja keittiöön syömään. Yllättäen syömisen jälkeen iski hirvee väsymys ja fiksuna tyttönä päätin mennä keittiön lattialle nukkumaan :DD (mtä hittoo veera…) No siitähän äiti sitten (aamu)yöllä löysi mut ja yritti herätellä mutta en muuta kun heilutellu jalkojani. Sai se sitten talutettua mut yläkertaan mutta kehotuksesta huolimatta en kuitenkaan menny sänkyyn nukkumaan vaan hautauduin sohvalle koiravilttien alle täysin tyytyväisenä :D Tunnin kuluttua äiti sitten tais raahata mut ihan omaan sänkyyn ja loppuajan pysyinkin sitten siellä…onneks :D omat muistikuvat tästä kaikesta on hatarat tai oikeestaan niitä ei edes ole…no ainakin olin turvallisesti kotona!!! Pitäkää tekin huolta ittestänne xx (bile)Vergi

tiistai 5. marraskuuta 2013

you are never too young to dream BIG


Pari kuvaa vaan viimeviikolta ja Tuulin halloweenpippaloihin valmistautumisesta eli ei siis mitään järkevää asiaa, mutta millon ois ollukkaan? ;D Kokeilin myös viimeviikolla ekaa kertaa nutturaholkkia ja onnistu yllättävän hyvin! Kätevä keino jos ei jaksa panostaa hiustenlaittoon vinkvink. 
pääkallo-body n. 15e Unkarin Bershka, ruutuhame 25e Tally Weijl

Viikonloppuna olis ollu oikeestaan kahet pippalot, mutta lauantaina kotona iski väsymys ja makasin lopulta vaan kokoillan sängyssä :D Tuntu että joku tautikin iskee, mutta nyt se on oikeestaan menny jo vähän ohi jee! Salilla oon käyny eilen ja tänään ja tarkotuksena koko loppuviikko myös niin lepään sitten viikonlopun. Jotkut sanoo että vatsalihakset ei sovi naisille, mutta pyh mun mielestä ;) Ei mulla vielä kyllä mitään ole mutta ehkä joskus vielä...xx Vergi

lauantai 2. marraskuuta 2013

kun mä nukahdin teille, mitä tapahtui meille?



 Eilen oli taas vähän Halloweenmeininkiä! Tällä kertaa pitkästä aikaa vanhalla tyttöporukalla illanviettoo Käpylässä. Oli tosi hämmentävää, mutta samalla ihan tajuttoman hauskaa!!! Ei olla tyttöjen kanssa varmaan yli vuoteen olla oltu kaikki yhtäaikaa paikalla, joten eilen oli mahtavaa :3 Tuli niin paljon vanhoja muistoja mieleen kaikista entisistä sekoiluista, seikkailuista ja tyttöjenilloista...oijoi.
Näiden tyttöjen kanssa on aina ihan mahtavaa, kaikki on niin erilaisia mutta samalla tavalla hulluja. Tiiä että tää meininki on niin spesiaalia ettei muissa tyttöjenilloissa niitä hetkiä koeta!
Saadaan aina nauraa ittellemme niiiiiin paljon kun mietitään mitä oikeesti on tullu joskus tehtyä. Ja voin nyt kertoo teille salaisuuden...kukaan ei tajunnu (edes minä) ennen kun istuttiin yhdessä ja juteltiin että piirsin ton solisluulla olevan tekstin väärinpäin (peilinkautta!) eli todellisuudessa siinä oli lukenu kokoillan "wop" eikä "pow" upsiiiiiii...
Perjantai meni siis siellä, mutta iltapäivällä kävin salilla! Ostin 2 kuukauden salikortin EasyFit Koivistonkylään, oli vaan 29.90e ;) Eilen tuli hyödynnettyä jo kuntosalia ja spinningiä. Tarkotuksena on mennä huomenna uudestaan, koska tänään selvisin kotiin vasta niin myöhään iltapäivällä, lepopäivä on aina tarpeen :)
Koulu alkaa pikkuhiljaa jo puskeen päälle, viimeviikollakin teki mieli vaan aina ottaa päikkärit ja viime sunnuntain itseasiassa nukuin melkein kokonaan, oli vaan tajuton väsymys kaikesta. Mutta enää 2 kuukautta niin on joululoma ja ei koulu nytkään vaikeeta oo, on vaan monta saman aineen kurssia samassa jaksossa niin pää menee vähän pyörälle ja tekee mieli vaan kahvitauolle kokoajan hahah!


Hii vihdoin jaksoin päivittää taas, ehkä siellä ruudun toisella puolella on joku jota kiinnostaa mun sekolut! LUPAAN että see you soon! xx Vergi

tiistai 29. lokakuuta 2013

back in real life

Tervepäterve täällä sitä vihdoin ollaan, kerrankin. Viimeviikko meni superväsyneissä merkeissä koulun taas alettua yli puolenvuoden tauon jälkeen, oikeestaan yli vuoden jos ei huomioida koulua Hollannissa ja parin kuukauden lukiojaksoo keväällä ennen kun lähdin Saksaan. JOTEN aamuherätykset on taas melkoista itsemurhaa, kun viimeks on tullu herättyä ennen seittemää aamulla yli puoli vuotta sitten.
Jokatapauksessa koulussa sitä nyt ollaan, eli ainakin joskus tääkin tyttö tulee valmistumaan (kokki ja ylioppilas hell yeah!)
Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä, ei ollu oikein mielenkiintoo lähtee kreisibailaan, oli vaan yleinen väsymystila päällä. Niimpä käytiin kavereiden kanssa perjantaina vaan kahvilassa vähän hengailemassa ja pelaamassa Trivial Pursuittia ( mulle tulee aina vaikeimmat kysymykset! ) Lauantaina sainkin itteeni jo vähän liikkelle ja suuntana oli Tuulin Halloweenbileet/opinnäytetyö. Talo oli koristeltu ihan sikamakeesti ja saatiin hyytelöshotteja ja herkkuruokaa, mikä unelma! Ja tunnelmaa lisäs vielä se ettei kenenkään asuista puuttunu tekoverta ja ties mitä muita kauhujuttuja. Kotona valmistautuessa aattelin että "huh taidan olla ihan ylipukeutunu kohta" mutta eheeeei! Mun asu oli itseasiassa aika kesy kaikkeen muuhun verrattanu :D Olin siis tollanen kauhunukke, mistä näättekin nyt muutamia otoksia. Kokokuvaa mulla ei oo kun en vielä vienyt kameraa korjaamolle ja muut kuvat on vielä puhelimella. Mutta asuun kuulu siis sifonkipaita, kellohelmanen skottiruutuhame ja illalla viimeisteltynä päässä oli vielä kunnon pyhäkoululapsi saparot. Anteeksi väärinkirjoitukseni, liian vaikeita yhdyssanoja O:


Näkemisiin taas, kyllä multa kunnollistakin asiaa jossain vaiheessa tänne pulpahtaa, muunmuassa eräästä reseptistä jonka sain ;) see ya, read me! xx Vergi

perjantai 18. lokakuuta 2013

It's been a while




Täällä olen! Oon pahoillani pitkästä postaustauosta, nimittäin tähän pariin viikkoon on sisältyny viimenen työpäivä Saksassa, pakkaaminen ja muutto takaisin Suomeen, uudelleen vähän lisää pakkaamista ja lento Budapestiin, Budapestin nähtävyyksiä ja kylpylää, sekä reilusti juhlimista Suomessa! Oikeastaan nytkin pitäis olla jo liikkeessä, joten tulin muutaman kuvan kera vaan ilmoittamaan, että täällä ollaan ja myöhemmin saatte laajempaa postausta, kun sain nyt Budapestin kuvatkin! xx Vergi
Ps. Niin siis oma Canon Ixus- digikamera sai vähän kolhuja ensimmäisenä iltana Budapestin rankka sateessa, joten ihan tuoreita kuvia ei ole luvassa hetkeen paitsi kännykällä ja web-kameralla otettuna ):
Pps. Myös uusi tietokone MacBook Pro aiheuttaa vielä välillä vähän hermovaurioita, yrittelen tässä samalla vähän tutustua tähänkin, ensin en löytänyt delete-näppäintä ja nyt kappaleiden lisääminen on vielä vähän hukassa...Neuvoja otetaan vastaan!


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

baby needs some protection, but I'm a kid like everyone else

 woven skirt black-lollipop, Tally Weijl 25,95€ dart ear-cuff, Tally Weijl 2,95€
neule Carlings, sukkahousut Indiska

 housut, Colloseum 25,99€ neuletakki, Rosemoda 19,99€ sulkakorvakorut, New Yorker 1€
tuubitoppi ja ballerinat H&M

 Mid long coat white sand, Tally Weijl 49.95€ toppi, Madonna 5€ infinity bracel, Tally Weijl 3.95€
 
Huhuh! Siinä vihdoin pari viikkoa sitten hankitut oman vaatekaapin uutuudet. Noiden housujen tyylisiä olin ettinyt jo aikasemmin, mutta nyt löyty täydelliset! Syystakkia en edes lähtenyt hakemaan, tavoitteena oli vaan löytää uusi musta trenssitakki, kun hukkasin edellisen, kirpparilta alle kymmenellä eurolla ostetun jonnekkin ): Mutta löysin vielä paremman tilalle! Muita löytöjä oli tuo punainen "I don't have a dirty mind I have a sexy imagination"-treenitoppi ja pari korulöytöä. En ammatin takia käytä hirveästi koruja, lähinnä rustokorua ja muita timanttikorviksia, mutta ton infinity-korun nähtyä oli pakko saada se. Jotenkin se sopii nyt mun tilanteeseen ja muutenkin ajatuksiin, kaikki jatkuu, tavalla tai toisella.
Nyt vielä viimeinen rutistus töissä ja yhdeksän päivän työputki on ohi ja vapaapäivä edessä! Sitten enää kolme päivää töitä jäljellä ja ensi viikon keskiviikkona tämä tyttö jättääkin jo hyvästit Bernkastel-Kuesille :) Sweet home I'm coming!!! Kohta Tampereen villi tyttö onkin jo siellä ;)
xx Vergiläinen



Ps. Loppuun vielä biisi jota rakastan, mutta joka saa mut samaan aikaan niin murheelliseks. Onko tämä mahdollista?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

winefields


Maanantaina käytiin pomon kanssa tutustumassa viinipeltoihin ja maisteltiin viinejäkin kaiken kiertelyn jälkeen. Ihan aluks oli siis tarkotuksena, että mentäis poimimaan viiniä, mutta koska sen aika ei ole vielä niin mentiin vaan tutustumaan viljelyyn ja käytiin viinituvassa. Kuten kuvista näkee, oli ihanan aurinkoinen päivä, joten Suomen viileys ei oo vielä saapunut tänne asti ;) sitä  odotellessa...Bernkastelin parkkipaikalla (wuhuu!) järjestettiin markkinat ja sielläkin tuli pyörähdettyä, mutta tarjonta oli lähinnä vaan turkkilaista muotia tai pesuaineita joten löytöjä ei tullut tehtyä. Hyvä vaan, sillä Trierin reissun shoppailut tuntuu edelleen lompakossa!
Nyt suuntana työt ja sieltä heti unille, tuntuu että nuha on taas iskemässä mutta yritän selvitä teen ja multivitamiinipillereiden avulla, selkeesti liikaa stressiä kun kokoajan kipsu hahah!
ps. tänään tasan kaksi viikkoa!!! holy jesus en malta odottaaaaa!! xx Vergiläinen